lauantai 12. tammikuuta 2013

Ilman soossia ei rässi soi


2000-luvun alkupuoliskolla oli Suomessa käynnissä thrash metalin isompikin esiinmarssi "Ilman soossia ei rässi soi" -sloganin Infernon haastattelussa lanseeranneen Deathchainin johdolla, mutta aivan viime vuosina ei taas kovaa kotimaista pieksentää ole vastaan liiemmin tullut. Vaan vuosi 2013 lähteekin liikkeelle sitäkin räväkämmin, sillä Rangerin "Metal Gear 2012" demo on vallan hillittömän huikeata meininkiä.

Yhtye kohkaa juuri oikeanlaisen suttuisilla köppäsoundeilla varustetut kolme kappaletta läpi tolkuttumaan ylitempoon, jossa hienosti kiljahtelevalla ja ärähtelevällä laulajalla on täysi työ yrittää pysytellä perässä. Paketti on koko ajan vaarassa levitä täysin käsiin, mutta ei, ja lopputulos sätkii raivokkaasti kuin epileptisen kohtauksen moshpitissä saanut ADHD-nuori. Tämmöistä on kuulkaas se oikea "rässi" eikä mitään silkkimuniin puhaltelua ja pumpulitissien läpsyttelyä!

Sympaattisen kuvaavaa muuten on, että bandcampissa kaikki kolme kappaletta "Metal Gear/ They Live/Taken by the Night" tuutataan samaan putkeen. Ja tokihan tuotosta saa myös fyysisenä julkaisuna formaatin ollessa C-kasetti. Mikäpäs muukaan.




Vaan eipä tarvitse kuopiolaisen Brainthrashin hävetä meininkiään Rangeriin verrattuna. Jos temmot nyt eivät aivan yhtä tapissa olekaan, niin oikeaa asennetta löytyy kyllä "Mental Combat" EP:stäkin aivan riittämiin. Tällä hetkellä ainoastaan kitaristi Total Nevastationion ja laulamisesta sekä rummutuksesta vastaavan Kamikazernobyn varassa toimiva porukka pieksee Bay Arean suuntaan haiskahtavaa vanhan liiton thrashia, jossa kieltämättä on kuultavissa kaksikon itsensä mainitsemat Exodus ja Vio-lence vaikutteet.

Aiemmin yhtye on ehtinyt julkaista yhden demon ja hajotakin kertaalleen, mutta viiden vuoden tauon jälkeen mättäminen on näemmä alkannut taas kiinnostuu tuottaen kolme uutta kappaletta. Thrash or be thrashed!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti