perjantai 1. huhtikuuta 2005

The Scourger

Jos orkesteri kantaa nimeä The Scourger ja yhtyeen kiinnittäneen yhtiön nimi on Stay Heavy Records, ei kyseessä voi olla kuin heavy tai thrash metal. Jälkimmäinen osuukin oikeaan The Scourgerin kohdalla, mutta valitsiko thrash teidät vai te thrashin?

Seppo: – Thrash oli luonnollisin vaihtoehto, kun ei muutakaan osaa.

Jari: – Thrash valitsi meidät sanansaattajiksi kylvämään pyhää asiaa.

Mikä sitten on thrashin syvin olemus ja miksi juuri nyt thrash tuntuu olevan nousussa?

Jari: – Ei tällaisessa primitiivisessä mätössä paljon syviä olemuksia ole, saati tule! Pelin henki lähinnä ”löysät pois, viidakon lait kunniaan” –osastoa.

Suurimmasta osasta The Scourgerin biisejä ja riffejä vastaa rumpali Seppo Tarvainen, jonka syntymä tapahtui samoihin aikoihin thrashin kultakauden kanssa 80-luvun puolessa välissä. Nuoresta iästään huolimatta herra on osannut väsätä kipakoita rässiralleja.

Seppo: – Eikös se pojasta polvi parane? Jo hiekkalaatikolla paskat housussa tuli kontattua mm. Acceptin tahdissa, kiitokset vaan isukille.

Solisti Jari Hurskaisen ääntely on siinä mielessä ilahduttavaa kuunneltavaa, että mukana on kuitenkin ripaus melodiaa kun niin moni thrash-bändi tyytyy nykyisin enemmän pelkkään huutoon tai örinään toisin kuin 80-luvulla.

Jari: – Eipä tässäkään sen kummempia yhtälöitä ole ynnäilty laulutyylin suhteen, mutta kyllä ne suurimmat vaikutteet sieltä kasarikaudelta löytyy ja varmasti ilman tietoisuutta asioita pulppuaa selkäytimestä.

Orkesterilla tuntuu olevan hurjat suunnitelmat täksi vuodeksi, debyytti MCD julkaistiin helmikuussa, videokin pitäisi tehdä ja julkaista vielä täyspitkä lokakuun aikana. Ajaako tiukkatahtinen musiikki myös kovatempoiseen työntekoon?

Jari: – Kyllä tässä todellakin on vakaa tarkoitus panna täysi höyry päälle alusta lähtien. Kello käy ja mäkin alan olemaan kohta vanha puhumattakaan kitaristi grandpapa Nybergistä! Voidaan jarrutella sitten myöhemmin ja eihän sitä tiedä milloin se menestyskipsi iskee.

Kuinka tärkeitä ovat hyvät kontaktinne ja bändimenneisyytenne The Scourgerin uran alkuvaiheiden suhteen olleet ja oltaisiinko nyt tässä MCD kädessä, jos ei esimerkiksi Tony Talevan perustamaa Stay Heavy Recordsia ja sen kontakteja olisi ollut?

Jari: – Täytyy kyllä rehellisesti todeta, että ainakaan toistaiseksi ei hirveästi ole päässyt hyödyntämään menneisyyttä taikka nk. suhteita. Aika tyrkytyspohjalta läheteltiin ensidemoa ristiin rastiin, osoitteita sain Talevalta jos sitä voi pitää hyötynä. Se että Stay Heavy kiinnostui helpotti luonnollisesti tätä pohjasontaa, nyt voi toivottavasti keskittyä enemmän oleelliseen.

Mikä tekee teistä tsekkaamisen arvoisen ja kuinka eroatte muista samalla myllytysalalla toimivista suomalaisista kokoonpanoista?

– Me ollaan ehdottomasti liveryhmä ja mikäli kuulija löytää itsestään vähänkään masokistia taikka sadistia, niin lupaamme tarjota konkreettista ruoskaa ainakin eturiville! Loput saavat kokonaisvaltaisen ripityksen, jonka myötä on varmasti puhtoinen olo. Tulkaa ja kokekaa!, kiteyttävät Jari ja Seppo yhdessä bändin olemuksen.

Julkaistu Inferno #26/2005

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti