tiistai 1. huhtikuuta 2003

Inferno #10/2003

ACCEPT
Metal Blast from the Past DVD
Drakkar Entertainment

Acceptin metallipläjäys on erittäin kattava ja tuhti paketti yhtyeen historiasta ja varsinkin kulta-ajasta. Alun perin VHS:nä julkaistu, Osakassa -85 kuvattu keikka on 11 biisin timantinkova dokumenttimuotoinen hittikimara, joka niin monen julkaisun lailla on onnistuttu osittain pilaamaan biisien päälle joristuilla kommenteilla. Kuvanlaatu jättää toivomisen varaa etenkin värien osalta, mutta tunnelmaa se ei onnistu pilaamaan, ja ajan henki on vahvasti läsnä. Kun bonukseksi ympätään vielä nippu yhtyeen promovideoita, täydellinen diskografia sanoituksineen ja lukuisine ääninäytteineen sekä pakolliset muut kattavat materiaalit, aletaan puhumaan yhdestä täydellisimmistä ja faniystävällisimmistä DVD-julkaisuista. Komeuden kruunaa levyn kääntöpuolen yhdeksän biisin CD-audio osuus, josta löytyy niin ennen julkaisemattomia ralleja kuin Breaker-levyä varten demottuja biisien 8-raitaversioita. Historiallinen "kymppihän riittää!" olisi taatusti napsahtanut ilman livemateriaalin väkisinmakaamista.8/10

CANDLEMASS
Documents of Doom DVD
Escapi

Doom metalli -skeneä aikoinaan kohauttanut ja myöhemmin suorastaan hallinnut Candlemass tuli tunnetuksi erityisesti Messiah "Muumi-peikko" Marcolinin omaperäisestä ja vakuuttavasta laulutyylistä sekä Leif Edlingin luomista koskettavista ja voimakkaista kappaleista. Vuonna '90 julkaistu livelevy on nyt kuultavissa ja nähtävissä DVD-formaatissa tuomion dokumentilla maustettuna. Biisilistaa ei voi kuvailla kuin sanalla hittikavalkadi, sillä yhtään heikkoa esitystä ei setistä löydy. Messiah on kovassa vedossa ja hänen hilpeä lavaesiintymisensä on mukavaa vastapainoa muuten synkälle musiikille. Bändi on kokonaisuudessaan varsin energinen ja suurimpien klassikoiden soidessa ei kylmiltä väreiltä voi välttyä, sen verran intensiivinen tunnelma keikasta välittyy myös televisioruudun välityksellä. Toiselta levyltä löytyvä dokumenttiosio sisältää lähinnä 80- ja 90-lukujen taitteessa sekä vuonna 2002 taltioituja hetkiä kiertueelta. DVD on kokonaisuutena vallan mainio, sisällöltään mielenkiintoinen ja teknisesti hyvin toteutettu paketti hieman aliarvostetusta, mutta hyvin omaperäisestä orkesterista. 9/10

CARNAL FORGE
The More You Suffer
Century Media

Musiikillisia sukulaissuhteita mietittäessä Carnal Forge olisi positiivisessa hengessä helppo nimetä The Hauntedin pikkuveljeksi. Edelliseen Please…Die! levyyn verrattuna on tapahtunut pienoista materiaalin hiomista ja kehittymistä. Paahtavat osuudet ovat saaneet kokonaisuutta tasapainottavaa vastapainoa koukeroisista ja keskitempoisista progressiivisista kohdista, mitä peräänkuulutinkin jo edellisen levytyksen arvion yhteydessä. Meno on aidon aggressiivista läpi levyn, laadusta tinkimättä ja niskanikamia säästämättä. Kitarat maalailevat ajoittain melodioita varsin mallikkaasti ja viiltelevät taas toisaalla vastapainoisen vauhdikkaasti. Kertosäkeet taotaan kuulijan kalloon pajavasaran lailla. Aivan jackpottia bändi ei levyllä kuitenkaan kerää, mutta neljän euron mukava voitto tällä kyllä napsahtaa. Huipun saavuttamiseksi vaaditut pienet, mutta merkittävät asiat jäävät yhä uupumaan. Dynamiikan lisääminen ja toisaalta taas kappaleiden tiivistäminen saattaisivat tuottaa kolme Rayn merkkiä samaan linjaan. Pelaamiseen edellytetty ikäraja ja suurempienkin voittojen keräämiseen vaadittu kyky on kyllä jo olemassa. Orkesterin uutukainen ansaitsee saman arvosanan kuin ehkä yhden arvosanan verran yläkanttiin rankkaamani edeltäjä. 7/10

ELLIPSIS
Comastory
Adipocere


Harvoin on eteen tullut levyä, jota kuvaavien sanojen vähyys on suoraan verrannollinen musiikin hyvyyteen. Keskeltä litistyneen ympyrän merkillinen sekametelisoppa ei maistu missään vaiheessa, ja taidot eivät yksinkertaisesti yllä toteuttamaan kunnianhimon sokaisemia ideoita. Orkesteri yrittää ympätä musiikkiin niin progea kuin tummasävytteisempiä tunnelmallisia elementtejä, sekä hippusellisen avantgardea ja luovaa hulluuttakin. Lopputuloksena on reilun tunnin mittainen jööti vaihtelevasti tylsää ja ärsyttävää materiaalia, jonka kuuntelemisen sijasta kansantanhuharrastuksen aloittaminenkin alkaa kuulostamaan houkuttelevalta. Vokalisti ulisee lähes äänenmurroksen saaneen nuoren pojan lailla, ja kun tätä tukemassa on ohueksi miksatut kitarat ja ulisevat koskettimet, on lopputuotoksessa yhtä paljon sisältöä kuin laihialaisten lihasopassa. Kertakaikkisen kammottavaa materiaalia, jonka takia alkaa jo epäilemään ”huonoimmillaankin hevi on hyvää” –viisauden järkevyyttä. 2/10

FUNERAL
In Fields of Pestilent Grief
Nocturnal Music


90-luvun alkupuolella doom-piireissä kovastikin palvottu ja suitsutettu Funeral hävisi debyyttinsä jälkeen kuin kusi lumeen. Informatiivinen internet paljasti orkesterin tehneen parikin demoa hiljaiselonsa aikana, mutta seitsemän vuotta ehti vierähtää ennen uutta virallista julkaisua. Aika ei ole kypsyttänyt orkesterin ulosantia, vaan kalvakkaan haamun lailla orkesteri haparoi unohduksen suosta takaisin ihmisten ilmoille. Omalla tavallaan musiikki on eteeristä ja kiehtovaa, mutta samalla negatiivisella tavalla turruttavaa ja valjua. Kappaleet ovat varsin yksinkertaisia, ja vaikka ajoittain bändi väläyttää mielenkiintoisia ideoita ja pikkunättejä melankolisia melodioita, ovat riffit valitettavan mitäänsanomattomia. Vokalisoinneista vastaava naissopraano vetelee samalla ohuella äänellä ja laulumelodioilla läpi kaikki kipaleet. Vaihteluksi ja vastapainoksi suorastaan alkaa kaipaamaan miehistä alarekisterin laulua. Kokonaisuutena levyn tarjoamat eväät ovat hieman köykäiset ja muistuttavat rasvatonta maitoa ja ranskanleipää lauantaimakkaralla. Kuuntelukertoja lisäämällä levylle on helppo lätkäistä pari pinnaa lisää ensivaikutelmaan verrattuna, mutta valitettavasti keskinkertaisuutta paremmaksi sitä ei voi arvostaa.  6/10

JAG PANZER
The Era of Kings And Conflict DVD
Century Media


Pitkän uran perinteisen metallin saralla tehnyt Jag Panzer on alusta saakka noudattanut metallin vanhan koulukunnan parissa vallitsevaa "tee-se-itse" -periaatetta. Tuloksena on tällä kertaa bändin itse suunnittelema ja toteuttama DVD, jota on "avaimet käteen" -periaatteella tarjottu levy-yhtiölle, ja hyvin on kelvannut. Tunnin ja vartin mittaisen digitaaliseen videoteoksen sisällöstä on itse asiaa 2/3 ja loput ekstrojen muodossa tarjoiltuja lyhyitä pätkiä eri kappaleiden kitarasoolojen soittamisesta ja pitkähköstä haastattelusta. On erittäin kunnioitettavaa, että bändi ja erityisesti kitaristi Mark Briody ovat itse tuottaneet ja ohjanneet neljä viidestä levyn promovideosta. Mainosvideoiden lisänä tarjoillaan vielä kohtuullisen laadukasta bootleg-keikkamateriaalia neljän kappaleen verran. Vaikka näinkin vanhalta bändiltä olisi voinut ympätä mukaan enemmänkin erinäisille nauhoille tarttunutta materiaalia, on kokonaisuus vallan kelvollinen myös laadullisesti. Levyltä välittyy mukavan kotikutoinen, lämminhenkinen ja välitön tunnelma aidosti metallin asialle omistautuneista ihmisistä. 8/10

KHANATE
Khanate
Southern Lord Recordings


Tyylistään tinkimättömän ja tutun underground lafkan samanlaisilla adjektiiveilla kuvattavan orkesterin debyytti on vaikea pala nieltäväksi. Alan henkilöille tutun moneen soppaan lusikkansa työntäneen Stephen O'Malleyn luotsaama bändi turvautuu tuttuihin aineksiin. Khanate työstää hieman erilaista variaatiota äärimmilleen hidastetusta nihilistisestä ja riisutusta doomista. Myllynkivien lailla bändi jauhaa ja laahaa läpi kappaleet, joiden kesto liikkuu pääasiallisesti 10 ja 20 minuutin välimaastossa. Turhia hienouksia ja kikkailuja on turha odottaa, sen verran tasaista surinaa ja pörinää kappaleet ovat. Laulajan kitarisoja raastava ääni on enemmän kuin osuva sanojen tulkkina ja musiikin täydentäjänä. Totuuden nimissä on kuitenkin tunnustettava, että minä tuskin koskaan tulen pääsemään sellaiseen mielentilaan, että tämänkaltaista musiikkia täysin ymmärtäisin. Ahdistuksen ja v-käyrän kasvaessa eksponentiaalisesti bändillä saattaisi olla hetkensä patoutumien purkautumiskanavana, mutta pahimmillaan ahdistuneisuus saattaisi muuttua aggressioiksi. Metallikansan Valiumiksi Khanatea on lääkärien turha määrätä. 4/10

LEVL
Controlled by Time
Punctured Records


Kanukkien debyyttilevy alkaa heti ensitahdeista alkaen takomaan galvanoitua rautanaulaa kuuntelijan otsolohkoon. Luulot otetaan pois heti kättelyssä ja homman nimi tehdään selväksi: rokkaavalla otteella taottua asennemetallia, johon on onnistuttu ymppäämään mukaan omaperäisiä ja tuoreitakin ideoita. Lievää samankaltaisuutta uusimman Annihilator-materiaalin kanssa on havaittavissa eikä vain siksi, että tuottajan pallilla on häärinyt muuan Jeff Waters. Bändi tuuttaa tulemaan mukavan mielenkiintoisia ja raskaita tapporiffejä tavoitteena iskeä tonnin tiilikuorman tavoin vastaanottaja maanrakoon. Eväät orkesterilla olisikin tähän olemassa, mutta kummallisen ohuet ja tehottomat saundit verottavat osansa materiaalin tehosta. Merkillisintä levyssä lisäksi on, että yhtä nopeasti kuin into orkesteriin nousee ensimmäisten biisien aikana, alkaa mielenkiinto lopahtamaan totaalisesti levyn puolessa välissä. Loppurallit ovatkin melkoista puuduttavaa pakkopullaa, ja levyn viidestä ensimmäisestä kappaleesta olisikin saanut erittäin tehokkaan ja pari pojoa enemmän keränneen MCD:n. Kokonaisuutena levy ei valitettavasti toimi, mutta kykyä Levlillä on. Bändin nimi kannattaa kyllä laittaa muistiin tulevaisuutta korvallapitäen. 5/10

LITA FORD
Greatest Hits Live
Cleopatra

80-luvulla kovan hevikissan kuosissa ja maineessa ollut liukas-Lita katosi 90-luvun koittaessa yhtä tehokkaasti kuin joidenkin naisten ulkoinen kauneus ikävuosien karttuessa. Lähes kymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen julkaistu Greatest Hits Live -nimeä kantava levytys ei nimellään juurikaan houkuttele. Mieleen tulee heti vanhan kehäraakin epätoivoinen yritys palata vielä kerran parrasvaloihin vanhojen hittien saattelemana. Onneksi aivan näin huonosta levystä ei sentään ole kysymys. Lätyltä löytyy oikeasti Litan parhaimmistoa, ja livetilanteessa kappaleista on mukavasti karsiutunut liiallinen silopintaisuus. Pelkistetyt rallit osoittavat materiaalin vahvan tasalaatuisuuden ja bändi tuntuu toimivan kohtalaisesti niin popimpien kuin rokimpienkin palojen kohdalla. Äänityksestä välittyy mukavan intiimi tunnelma pienen, mutta innokkaan yleisön edessä. Valitettavasti kokonaiskuvaa vaivaa merkillisen ponneton olemus, joka ei suoranaisesti tunnu olevan bändin saatikka materiaalin vika. Suurin kunnia voiman puutteesta menee puhtaasti selkeän joskin kliinisen ja ohuen äänimaailman piikkiin. 4/10

LIZZY BORDEN
Visual Lies
Metal Blade Records

Kultaisella 80-luvulla mainetta ja metallipäitä niittänyt Lizzy Borden oli ulkomusiikillisilta seikoiltaan samaan aikaan sekä huvittava että kummallinen ilmestys. Alice Cooperin tavoin nimellä ja ulkonäöllään shokeeraavuutta tavoitteleva bändi oli kuitenkin kokoelma hiukset tupeerattuina ja yläruumis paljaana keekoilevia kauniita poikia. Yhdistelmä sopi kuin hajuvesi lihapullaan. Kun levyn kanteen laitetaan vielä kauttaaltaan hopeamaalilla maalattu irvistävä naama kurkkimaan televisionraadon sisältä, on pienoinen ihme että tätä bändiä on yleensä kukaan vaivautunut ostamaan ja kuuntelemaan. Toisin kuin monet samankaltaisella konseptilla varustetut aikalaisensa bändi osasi oikeasti tehdä hyviä ja tarttuvia kappaleita. Musiikki ei näin 15 vuotta myöhemminkään kuulosta liian kornilta tai vanhanaikaiselta, vaan on yhä ihan kelpo tavaraa. Tälle uudelleenjulkaisulle löytyy siis hyvätkin perustelut ja loppuun on laitettu neljä pakollista, joskin harvinaisen turhaa live demo/remix bonusbiisiä. Kirves-Lissun musiikki on yhdistelmä melodista 80-luvun hard rockia ja metallia. Biiseistä löytyy kaikki tuon ajan kliseet, mutta erittäin toimivana tanakkana pakettina. Laulajalla on äänialaa ja bändillä kykyä tehdä hyviä biisejä. Tarttuvat hyvin toteutetut kertosäkeet yhdistettynä hyviin ja mielenkiintoisiin kitarakuvioihin ovat kestäneet ajan hammasta hyvin. Vaikka nostalgia ehkä kaunistaakin hippusen verran totuutta, ei mikään muuta sitä tosiasiaa että hyvin tehty metalli kestää kuuntelua läpi vuosikymmenien. 8/10

MOURNING BELOVETH
The Sullen Sulcus
Aftermath Music


Smaragdisaaren vehmailla kukkuloilla kymmenisen vuotta ylös-alas taivaltanut Mourning Beloveth on päässyt uransa toiselle huipulle, kakkoslevylle nimeltään The Sullen Sulcus. Bändi purkaa ahdistuksensa ja melankoliansa kaikkien doom-deathin oppien mukaan hitaaseen ja raskaaseen kitaravetoiseen doomiin, jonka kruunaa mukavan karhea ja matala miesääni. Ilmeisinä vaikutteina ovat toimineet naapurisaaren 90-luvun alun pioneerien Anatheman ja My Dying Briden musiikki, sillä sen verran selkeitä samankaltaisuuksia löytyy kitaroiden vaeltelevassa tavassa tuoda esille melodioita. Levyn äänimaailmassa on mukavan rosoinen ja siloittelematon ote, josta lienee kiittäminen monen vastaavankaltaisen levyn saundeja hakenutta Magzia. Kaikki peruselementit hyvin toteutettuna asiaankuuluvista pitkistä kappaleista löytyy, mutta valitettava persoonallisuuden puute leimaa kokonaisuutta. Kuusi kipaletta valutettuna reiluun tuntiin soljuu leppoisesti kuuloelimestä sisään ja toisesta ulos juuttumatta sen kummemmin aivolohkojen syövereihin. Aavistuksen verran keskitason yläpuolelle musiikin nostaa mukavan melankolinen, kevääseen sopiva perussävy. 6/10

MY SHAMEFUL
Of All the Wrong Things
Firebox


Kotimainen My Shameful onnistuu yllättämään doomia tuntevan kuuntelijan täyspitkällä debyytillään. Taakse on jäänyt vahvasti My Dying Bride –henkinen gootahtava doomdeath, ja sen sijaan tempoa on tiputettu ja ideoita kanavoitu laahaavan funeral-doomin pariin. Kaksihenkinen kokoonpano purkaa ahdistustaan ja tulkitsee tuskaansa kuiskaavaan tyyliin kuuloalueen alarajoilla olevalla murinalla hitaan varmasti ja piinaavasti. Varsin minimalistisessa musiikissa kitarat vetelevät mureita ja raastavia säveliä, ja väliosissa tunnelmaa luodaan vaimein puhtain kitaroin ja koskettimin. Pääosin seitsemän ja kahdeksan minuutin välimaastossa vaeltelevien kappaleiden muodostama kokonaisuus on positiivisessa mielessä tasapaksu ja tasapainoinen. Yksittäisen biisien erottaminen kokonaisuudesta ei meinaa helpolla onnistua, mutta toisaalta siihen ei ole minkäänlaista tarvettakaan. Kokonaisuus muodostuu vahvojen osasten summasta, josta heikkoa lenkkiä ei löytäisi edes itse Kirsi Salo. Vaikka mitään uutta ja mullistavaa ei orkesteri varsinaisesti tarjoa, onnistuu se silti luomaan alan ihmisille maistuvaa ja laadukasta, musiikin muotoon puettua pienen ihmisen tuskaa. 8/10

NAIL WITHIN
Nail Within
Listenable Records


Itämään viisaat miehet ovat lyöneet päänsä yhteen ja saaneet aikaiseksi kipakan ja yllättävänkin mielenkiintoisen paketin. Erityisesti ruotsalaisesta melodisesta death/thrash -metallista varsin voimakkaasti vaikutteita ja inspiraatiota ammentava bändi on kypsän ja valmiin kuuloinen ja tuuttaa turpaan vakuuttavanoloisesti. Laulajan äänestä on helppo löytää niin Mille Petrozzaa kuin Tomas Lindbergia ja vahva yhteys löytyy myös Nail Withinin ja em. laulajien edustamien orkesterien musiikin välillä. Sattumaa ei liene myöskään se, että ko. laulajat vierailevat levyllä, ja että levyn tuottajana on häärinyt mm. Kreatoria tuottanut Harris Johns. Hapen haukkaamiseen ei kappaleiden aikana anneta paljoakaan aikaa, mutta maukas kitaratyöskentely tekee levystä mukavasti sulavan. 80-luvun henki leijuu myös jossain etäällä taka-alalla, mutta kliseiseen retroiluun bändi ei onneksi sorru. Vaikka saatekirjelmä lupaakin seitsemän hyvää ja kymmenen kaunista, pystyy niistä kokonaisuus toteuttamaan vain noin ¾ mikä sekin on jo hyvä suoritus. Omaperäisyysastetta lisäämällä ja kokemuksen kautta kokoonpanolla on mahdollisuus nousta muutaman vuoden kuluessa isojen poikien sarjaan. 7/10

NASTY SAVAGE
Wage of Mayhem
Massacre

Taas yksi kulttibändin leiman otsaansa saanut 80-luvun ”suuruus” on palannut vietettyään koko 90-luvun poissa parrasvaloista. Nyt julkaistun ep:n tarkoituksena on toimia jonkinlaisena ennakkomaistiaisena ja yleisön herättäjänä myöhemmin tänä vuonna julkaistavalle täyspitkälle. Tuotoksella on pelattu hieman varman päälle, sillä kahden uuden kipaleen lisäksi levylle on soitettu uusiksi yhtyeen legendaariseksi tituleerattu neljän veisun debyyttidemo. Uudet kipaleet ovat varsin mukavaa ja raskasta 90-luvun perusmetalliriffittelyä 80-luvun hengessä aina saundeja myöten. Vaikka kappaleet ja soitto kulkevat kyllä ihan mukavasti, ei loppupeleistä käteen jää silti kuin pelkkä puhtaaksi kaluttu luu. Itse demon kappaleet ovat astetta parempaa ja parhaimmillaan jopa hyvää ja hieman rankempaa heviä, jota ei yksinkertaisesti ole voitu tehdä kuin kultaisella 80-luvulla. Kitarat vinkuvat mukavasti vanhan Mercyful Faten ja Diamond Headin tavoin, ja koko touhussa on nostalginen ja hämärä ilmapiri. Kiinnostus alkuperäisiä versioita kohtaan kasvoi suuresti, vaikka hyvin ovat herrat onnistuneet säilyttämään fiiliksen aina suttuista äänimaailmaa myöten. Joidenkin asioiden olisi parasta pitää kuolleena, ja vain aika näyttää, kuuluuko Nasty Savage niihin asioihin. 5/10

OVERKILL
Killbox 13
Spitfire

Vanhalle Overkill-fanille suhtautuminen orkesterin 80-luvun alkuaikojen klassikkojen jälkeen julkaistuihin levyihin on ollut hieman ristiriitaista. Koskaan en ole uutta julkaisua odottanut vesi kielellä, mutta aina ne silti olen hankkinut ja riittävän kuuntelun jälkeen ne ovat osoittautuneet myös vähintäänkin kohtalaisiksi tekeleiksi. Orkka on kaikki nämä vuodet onnistunut säilyttämään energiatasonsa ja onnistunut uusiutumaan sopivasti silti juuriaan unohtamatta. Uusin täyspitkä jyräytys on monella tapaa tuttua ja turvallista, mutta samalla myös uutta ja kokeellista. Lähestymistapa biiseihin on aiempaa huomattavasti koukeroisempi ja kokeilevampi: suoria ja tarttuvia perustuuttauksia ei levyllä juurikaan kuulla. Tämä tekee levystä hieman hankalan lähestyttävän ja paljon kuuntelua vaativan, mutta samalla myös pitempään kestävän. Niin levyn saundeissa kuin itse biiseissäkin on havaittavissa myös paljon ajan henkeen sopivaa, mutta omaa tunnistettavaa modernia otetta ja tuntumaa. Bobby käyttää hienoa ja omaperäistä ääntään yhä harkitusti ja taitavasti, muun bändin kutoessa ja tukiessa kokonaisuutta mukavan jämäkällä, raskaalla ja tarkalla otteella. Vanhoihin klassikkoihin on levyä turhaa alkaa vertailemaan, koska niiden kaltaista materiaalia ei orkesteri edes yritä tehdä. Silti vanhasta hyökkäysketjusta löytyy yhä potkua tehdä yksi uransa myöhäisempien vaiheiden parhaimmista levyistä. 8/10

PANTHEIST
O Solitude
Firebox


Hurjalla tahdilla laadukasta satoa jo kevään korvalla puskeva Firebox viettää kolmansia hautajaisiaan tuoreimman musiikkijulkaisun parissa. Kuin saattoväki joka lähestyy edesmenneen viimeistä leposijaa, lähestyy Pantheist musiikissaan hautajais-doomin massiivisuutta ja synkkyyttä. Arvokkaasti ja juhlallisesti orkesteri synkistelee massiivisten kirkkourkuja muistuttavien koskettimien avustuksella. Puhtaisiin mieslauluihin yhdistettynä hidas ja raskas tunnelmointi alkaakin muistuttaa hieman nyrjähtäneellä tavalla gregoriaanisen kirkkolaulun harrasta tunnelmaa. Levyn ilmapiiriä luodaan painostavammaksi niin kähinällä kuin örinälläkin, mutta oudoksi sen luon täysin puskasta tulevat ja kuuntelijan housut kintuissa yllättävät lyhyet osuudet. Kaiken laahaavan keskimäärin kahdentoista minuutin tienoilla liikkuvan synkistelyn seassa bändi saattaa intoutua fiilistelemään akustisella kitaralla tai pianolla, tykittämään blast beattia tai rappaamaan death metallia vanhan My Dying Briden tavoin. Omaperäisyyttä tavoitteleva kokonaisuus on kohtuullisesti harmoniassa, mutta sovitus ja toteutuspuolella olisi vielä pientä hiomisen varaa. Tulevan pääsiäisen ajan pyhäksi tuomion kolmiyhteydeksi My Shamefulin ja Until Death Overtakes Me:n kanssa Pantheist on kuitenkin helppo nostaa. 7/10

RAGE
The Video Link DVD
Sanctuary Records


Kymmenen vuoden takainen keikka näkee päivänvalon näin digitaalisena aikana. Pitkän linjan teutoonimetallistit raivoavat kymmenen kappaleen ja vajaan tunnin ajan useita hittejään ajalta, jonka minä lasken Ragen kultakaudeksi. Keikkaa ei onnistuta edes täysin pilaamaan käsittämättömän amatöörimäisellä kuvauksella, kummallisilla kuvakulmilla ja rajauksilla eikä edes ärsyttävillä nopeilla leikkauksilla. Tunnelma on koko ajan mukavan kotikutoinen ja lämmin. Saundeja ei ole onneksi siloiteltu liiemmin jälkeenpäin ja esiintymisessä on koko ajan ns. tekemisen meininki, vaikka ajoittain trio näyttääkin lavalla hieman orvolta. Perinteiden mukaisesti setin väliin on pitänyt tunkea totaalisen turhia pätkiä haastatteluista sekä lavan ulkopuolisesta elämästä. Uudemman polven Rage-diggarit ja metallistit eivät todennäköisesti saa tästä julkaisusta paljoakaan irti, mutta vanhan liiton miehille ja naisille levy tarjoaa taattua perusviihdykettä vaikka mallaspohjaisten tuotteiden merkeissä vietettyihin illanistujaisiin.7/10

SAGA
Marathon
Steamhammer


Minun progetietämykselläni ja ymmärrykselläni on luojan lykky, että ennakkotietoni Sagan kohdalta osoittautuvatkin osaltaan vääriksi. Pitkän linjan bändin musiikki osoittautuukin vain progesävytteiseksi pop-AOR:ksi eikä kiemuraiseksi instrumenttikikkailuksi. Lopputuloksena on levyllinen helposti vastaanotettavaa ja sujuvaa lähes radioystävällistä musiikkia, jonka pureksiminen vaatii kuitenkin hieman enemmän purukalustoa kuin pelkät mummon tai vaarin tekohampaat. Mukaan on toki tungettu kärpässarjan balladeja ja pop-kappaleita, mutta sarjaa ylemmäksi nousee hieman haastavammat kappaleet. Kitarat ja koskettimet yltyvät ajoittain vetämään parrasvaloissa varsin mukavasti jippojaan, joten kyllä kokoonpanolle voi huoletta ensimmäisen asteen progesertifikaatin myöntää. Kokonaisuus on asiaankuuluvasti sliipattua, mutta samalla myös valitettavan pyöreää ja yhtä maistuvaa kuin kana. Musiikista tuleekin mieleen pään sisällä soiva hissimusiikki hetkinä, jolloin ajatukset kovasta yrityksestä huolimatta tyhjää. (Mega) 4/10

SWARM
Beyond the End
Mausoleum

90-luvun alussa hajonneen legendaarisen Death Angelin voimakolmikko on reilut kymmenen vuotta myöhemmin päätynyt samaan kokoonpanoon nimeltään Swarm. Nuoresta iästä ja taidoistaan tunnetuksi tullut kannuttaja Andy Galeon, kuusikielisen taitaja Rob Cavestany sekä The Ultra-Violence -debyytin maanisista vokaalisuorituksista vastuussa ollut Mark Osegueda tekevät taas omaa juttuaan varsin kelvollisesti. Vaikka suurempia musiikillisia yhteneväisyyksiä ei myöhäisemmän Death Angel -materiaalin kanssa juurikaan ole, ei silti olisi ollut kovinkaan vaikea kuvitella orkesterin jatkaneen tämänkaltaisen musiikin parissa jo kymmenen vuotta sitten. Bändi veivaa menemään etäisesti 70/80-luvun taitteen musiikista vaikutteita imevää, lievästi funk-henkistä poljentoa rennolla ja rokkaavalla otteella. Mukana on letkeää mutta raskaahkoa groovea ja svengiä, sekä yksinkertaisia ovelia kitaroiden ja rumpalin yhteistyössä muovaamia rytmityksiä. Yksittäiset kappaleet toimivat kyllä hyvän otteen ansioista kohtuullisesti, mutta kokonaisuus tuppaa tasapäistymään tylsyyteen asti. Pikkunättiä jytää satunnaisiin kuunteluhetkiin. 6/10

UNTIL DEATH OVERTAKES ME
Prelude to Death
Firebox


Samalla levy-yhtiöllä My Shamefulin kanssa majaansa pitävä, maailman arvottomuutta ja elottomuutta musiikillaan kuvaava yhden miehen orkesteri määrittelee funeral-doom käsitettä hieman uudella tavalla. Vaikka musiikissa onkin näiden kahden bändin välillä runsaasti samankaltaisuutta, on Belgian herran visio kitaroiden suhteen astetta minimalistisempi ja koskettimien käytön suhteen rutkasti runsaampi. Kitarat surisevat tasaisen laahaavasti hautajaissaattueen lailla, laulajan koristessa kuin juuri haudasta noussut rienas elävä kuollut. Genren ja musiikin hengen mukaisesti negalomaanisiin mittoihin kasvatetut 15-20 minuuttiset kappaleet on kuorrutettu runsailla, mutta simppeleillä koskettimilla ja jylhä kokonaisuus alkaakin lähestymään hyvin vahvasti ambient-genreä. Öljyn lailla kaiuttimista valuva musiikki herättää pääkopan sisällä syksyisen synkän kuusimetsän sekä lohduttoman poltetun ja raiskatun maan kaltaisia mielikuvia. Ihmiselon kurjuuden lähes täydellisenä soundtrackkina toimivan levyn päättää erittäin hieno Chopin laina Marche Funebre, joka kuvaa hienosti matkaa kohti elon (ja levyn) väistämätöntä loppua ja sen jälkeen vallitsevaa tyhjyyttä. 8/10

VOIVOD
Voivod
Chophouse

Kahden vuosikymmenen ajan erilaisissa sfääreissä ja ulottuvuuksissa matkannut Voivod on taas kerran herätetty horroksestaan. Huikeita ja mitä mielikuvituksellisimpia seikkailuita kokeneen tappokoneen taru on päättymässä vihdoin ja viimein lopulliseen ikuiseen lepoon, eikä vastassa ole sen vähempää kuin oma jumala. Kanadan tiukka nelikko on taas kasassa lähes alkuperäisellä kokoonpanolla vokalistin Snaken palattua ruotuun käyttämään persoonallista lempinimensä mukaista kiemurtelevaa ääntään. Tylsästi nimetyllä tuoreimmalla lätyllään bändi palailee musiikissaan takaisin 90-luvun alun ja Nothingfacen tunnelmiin. Musiikkiin on tullut mukaan vivahde suoraviivaista ja rujoa rock-henkeä sekä tunnelmaa, psykedelian väistyessä enemmän taka-alalle. Yhtyeen tavaramerkiksi muodostunut kiehtovuus ja särmikkyys on yhä tallella, vain hienoisen mutaation kokeneena. Helposti avautuvaa ja lähestyttävää materiaalia ei kokoonpano tänäkään päivänä silti tee. Musiikki laskeutuu geostationääriseltä radaltaan audiodataa sisältävän luotaimen lailla vastaanottajan ilmakehään ja penetroituu väkisin tajunnan sopukoihin. Luotaimen sisältämä viesti on vahva ja parhaiten sitä kuvaa levyn päätösbiisi, johon minä ainakin haluan uskoa myös tulevaisuudessa: We Carry On! 8/10

SOILWORK – TYÖLÄISTEN LAULUJA

Ruotsin tuoreimpia ja tuotteliaimpia ylpeyksiä on viime vuosina ollut kuuden nuoren työn sankarin joukkio, jonka kaksi viimeisintä levyä ovat olleet vuoden merkkipaaluja. Uusi vuosi tuo mukanaan uuden levyn josta löytyy uudet kujeet. Illan käännyttyä alkuyöksi langan päässä orkesterin kuvioita selvitti puhelias ja ilmeisen tyytyväiseltä vaikuttava biisinikkari Peter Wichers.


Myöhäisestä ajankohdasta ja parin päivän haastattelurumbasta huolimatta Peter vaikuttaa yllättävän pirteältä ja aidosti innostuneelta kehumaan viimeisintä Soilwork tuotosta. Uudella levyllä on tapahtunut pieniä joskin merkittäviä muutoksia verrattuna edeltävään Natural Born Chaos -levyyn, joka yllätti monet melodisemmalla otteellaan. Toimittajien kysymykset taitavat tämäkin levyn promotoinnin yhteydessä keskittyä samoihin asioihin ?

- Kyllähän meiltä nytkin kysellään pääasiassa samoja kysymyksiä kerta toisensa jälkeen ja kärkikastissa kysymys siitä, miksi emme tällä kertaa käyttäneet Devin Townsendia tuottajana. Ja vastaus tuohon kysymykseen on, että Devin oli todella kiireinen omien projektiensa kuten Strapping Young Ladin kanssa eikä hänellä yksinkertaisesti olisi ollut aikaa tulla tuottamaan meitä. Hetken tilannetta pähkäiltyämme päätimme tuottaa levyn itse ensimmäistä kertaa uramme aikana. Olihan se aika iso haaste tuottaa itse koko levy alusta loppuun saakka. Samalla se oli myös erittäin opettavainen kokemus, koska jouduimme tuottajina urkuri Svenin kanssa huolehtimaan musiikin pakottamisesta sellaiseen muottiin kuin sen halusimme. Olemme todella tyytyväisiä albumin tekemiseen ja lopputulos on minusta erittäin onnistunut ja paljon raaempi kuin edellinen levymme. Lopputulos on myös paljon eläväisempi ja siinä on mukana hieman enemmän tunnetta varsinkin laulupuolella. Levyltä kuulee myös selvästi, että laulajamme Björn on laulaessaan paljon rennompi kuin ennen. Ja kyllä tämä samoihinkin kysymyksiin vastaaminen voittaa aina tappelun levy-yhtiön kanssa lakiteknisistä seikoista kuten biisien oikeuksista, naurahtaa Peter.

Hyvät kokemukset äänitysprosessista saa Peterin epäilemään tuottajan tarpeellisuutta tulevaisuudessa.

- Vaikea sanoa tuotammeko levymme itse myös tulevaisuudessa, mutta tällä hetkellä ainakin näyttää siltä, ettemme tarvitse ulkopuolista tuottajaa mihinkään. Palaute on pääasiassa ollut hyvää tuotannon suhteen. Itse asiassa koko hommasta jäin sen verran hyvä maku suuhun, että ajatus työskennellä muiden bändien kanssa ja auttaa heitä tuottajan ominaisuudessa on alkanut kiinnostamaan minua.

Aikaisemminhan Svea-mamman pojat ovat käyttäneet Studio Fredmania kappaleiden taltioimiseen, mutta tällä kertaa yksi studio ei riittänyt, vaan eri osuuksia piti käydä tallentamassa parissa muussakin paikassa.

- Me vain halusimme tehdä jotain erilaista tässäkin asiassa, koska olemme aikaisemmin tehneet asiat aina täsmälleen samalla tavalla. Halusimme käyttää jokaisen studion parhaita puolia ja siksi äänitimmekin rummut Fredmanissa mutta esimerkiksi kitarat ja koskettimet erässä kotikaupunkimme studiossa. Näin tulemme varmaan toimimaan myös tulevaisuudessa.

VASTAVIRTAAN

Uusi levy kanta nimeä Figure Number Five joka ilmeisestä viittauksista huolimatta kaipaa hieman enemmänkin selvittämistä.

- Levyn nimi viittaa ajatukseen ihmisestä, joka tuntee itsensä tarpeettomaksi tämän päivän yhteiskunnassa, aivan kuin hän olisi turha viides pyörä. Itse asiassa Björn kirjoitti minulle oikein paperille ajatuksiaan levyn keskeisestä teemasta ja tämä varmaan samalla selittää hieman tuota levyn nimeäkin. ”Levyn keskeisiä teemoja on viattomien ihmisten taistelu yhteiskunnassa, uhrien, joidenka yli tallotaan kerta toisensa jälkeen ja lopuksi hallitukset hautaavat heidät. Heidät vaiennetaan samalla kun yläluokan ihmiset imevät kuninkaiden verta. Yleisesti ottaen levyä voidaan myös pitää eräänlaisena kunnianosoituksena ihmisille, jotka ovat tunteneet itsensä aina laiminlyödyiksi ja syrjäytetyiksi arvottomina yhteiskunnan ulkopuolelle”. Tätä samaa ideaa voidaan myös soveltaa metallipiireihin, koska metalli on pitkän aikaan ollut vähemmistönä musiikkibisneksessä. Levy on myös kunnianosoitus niitä kohtaan, jotka uskaltavat tehdä jotain erilaista ja kulkea valtavirtaan vastaan.

Suurimpia ja helpoiten huomattavia muutoksia levyllä on kappaleiden tiivistäminen ja yksinkertaistaminen. Aikaisempien levyjen keskimääräiseen kestoon verrattuna levyltä löytyykin yksi kappale enemmän.

- Yksinkertaisesti sanottuna me vain karsimme kaiken ylimääräisen paskan pois biiseistä. Halusimme tehdä biisejä, joissa kuulijan mielenkiinto pysyy koko ajan yllä emmekä tunkea kappaleisiin kaikenlaista mitä osaamme tehdä miellyttääksemme erilaisia kuulijoita. Meille on tärkeää, että musiikki puhuu omaa kieltään, ilman että siinä olisi vaikka minuutin mittaista kitarasooloa. Minä kyllä tykkään sooloista, mutta ei kaikkia kiinnosta kuulla pitkiä kitaratilutuksia. Halusimme, että jokaisesta kappaleesta löytyy alusta loppuun saakka vievä punainen lanka ja niin, ettei tylsyys pääse missään vaiheessa yllättämään. Ehkä tuon takia biiseistä tuli tällä kertaa hieman lyhyempiä.

Tiivistäminen todella tuntuu tehneen ihmeitä Soilworkille ja hyvänä esimerkkinä tästä voidaan pitää loisteliasta bändin hitiksikin kasvanutta Grand Failure Anthem -kappaletta. Minä ja useat muutkin ovat olleet sitä mieltä, että tuo kappale on minuutin pari liian pitkä.

- Olet aivan oikeassa ja kun kuuntelen sitä näin jälkeenpäin, niin siinä tosiaan on yksi värssy ja kertosäe liikaa. Tuota biisiä äänittäessämme huomasin valitettavasti liian myöhään tuon saman asian ja mitään ei enää ollut tehtävissä. Kappale on myös hieman liian pitkä soitettavaksi keikoilla, joten siksi emme sitä enää ole juurikaan soittaneet.

- Tätä uutta levyä tehdessämme mietimme myös ensimmäistä kertaa kuinka biisit tulevat toimimaan keikoilla. Yritimme ottaa huomioon myös tuon puolen ja halusimme tehdä levyn, joka toimisi myös livenä mahdollisimman hyvin. Aiomme kuitenkin keikkailla tämän levyn tiimoilta todella paljon ja liian teknillisen musiikin esittäminen keikoilla olisi ollut todella hankalaa. En tiedä ymmärrätkö mitä ajan takaa, jos sanon, että levyllä on mielestäni hyvä meininki joka tulee varmasti toimimaan myös livenä.

- Livenä soittaminen on tosi mukavaa, koska silloin saa palautetta ihmisiltä ja yleisön ja bändin välille muodostuu eräänlainen side. Studio työskentely on tosin kanssa mukavaa, koska silloin voi keskittyä täysin ainoastaan omaan soittoonsa. Erona keikkailuun on se, että studiossa sitä soittaa itselleen kun keikoilla taas saa muut kuuntelemaan soittoasi.

HUOLETONNA HYVÄ OLLA

Kappaleita työstämässä ja tiivistämässä oli tällä kertaa hieman erilainen parivaljakko kuin ennen.

- Tälle levylle Björn ei tehnyt paljoakaan biisejä, vaan työskentelimme pääasiassa kahdestaan Svenin kanssa. Valmistelimme levyä paljon kotona tietokoneiden kanssa Svenin kanssa ja kutsuimme Björnin käymään ja auttamaan lauluosuuksien kanssa. Laulujuttuja improvisoitiin todella paljon ja yleensä kaikki tapahtui hyvin spontaanisti. Sen varmasti myös huomaa levyä kuuntelemalla.
Edellistä levyä vieläkin astetta melodisempi uusia materiaali saattaa yllättää monet fanit ja syytöksiä itsensä myymisestä tullaan varmasti kuulemaan. Peteriä ei kuitenkaan asia tunnu juurikaan hetkauttavan.

- Ei minua pelota se, mitä ihmiset ajattelevat meistä uuden levyn myötä. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Meille on aina ollut tärkeätä olla kuuntelematta levy-yhtiötämme ja kovimpia fanejamme musiikkiin liittyvissä asioissa. Järkevää kait olisi tehdä musiikkia muita varten, mutta meistä on järkevintä tehdä musiikkia jota rakastamme. Olemme uskollisia ainoastaan itsellemme ja rakkaus omaan musiikkiimme vain todistaa sen.

Levy yllätti kyllä minutkin, mutta ei melodisuudellaan eikä ytimekkäillä kappaleilla vaan näistä seikoista huolimatta kuinka vaikea siihen oli päästä sisälle. Ensimmäisen parin kuuntelukerran jälkeen levystä jäi hyvinkin keskinkertainen kuva, mutta parin illan tiiviin kuuntelusession jälkeen koko komeuden hienous alkoi vasta valjeta. Kitarasankarilla on tästä oma käsityksensä.

- Et muuten ole ensimmäinen henkilö joka sanoo noin levystämme. Kaikki jotka ovat noin sanoneet, ovat ensin pitänee levyä ainoastaan hyvin soitettuna musiikkina, jossa on tarttuvia kertosäkeitä ja ehkä aavistuksen verran helpompaa kuin aikaisempi materiaalimme. Mutta pikkuhiljaa levy alkoi avautumaan myös heille. Minulle henkilökohtaisesti on erittäin tärkeätä, että olemme pystyneet tekemään levyn joka kasvaa hitaasti mutta varmasti, koska sellaisia levyjä jaksaa kuunnella pitkän aikaa. Levyt jotka kolahtavat heti täysillä ja tuntuvat täydellisiltä heti ensi kuulemalta, kuluvat yleensä äkkiä eikä niitä jaksa kuunnella enää puolen vuoden päästä. Ehkä monet myös odottivat jotain erilaista kuin mitä teimme edellisellä levyllä ja eivätkä sitten järkyttyneetkään kun emme olleetkaan muuttuneet niin radikaalisti. Tämä saattaa selittää sinunlaistesi ihmisten reaktiot.

Vaikka levy tarjoaakin varmasti yllätysmomentteja kuuntelijoille, niin Peterin ideat eivät muille jäsenille ole yllätyksenä juurikaan tulleet.

- Kyllähän minä joskus onnistun yllättämään heidät ideoillani, mutta minulla on aika hyvä käsitys siitä mistä he pitävät ja pyrin tekemään sellaista musiikkia josta me kaikki pidämme. Joskus joudun kyllä vähän selittelemään mikä on jossain ideassani se varsinainen juju ja yleensä he ymmärtävät mitä ajan takaa. Uudella levyllä on esimerkiksi Svenin tekemä kappale Departure Plan jonka suhteen olimme aluksi hieman epäileväisiä. Ei siksi, että se on huono kappale vaan siksi, että emme olleet aivan varmoja sopisiko se Soilworkin tyyliin. Tiesimme kuitenkin, että siitä tulee hyvä kappale ja niinhän siinä sitten loppujen lopuksi kävikin.

TYÖN RASKAAT RAATAJAT

Viisi levyä viidessä vuodessa on melko uskomaton suoritus, kun ottaa huomioon että bändi ja musiikki on kehittynyt levy levyltä tason tippumatta missään vaiheessa. Inspiraatiota tuntuu riittävän jatkuvalla syötöllä, mutta pelko vaanii silti koko ajan perseessä.

- Pelkään tosiaan koko ajan, että joku kaunis päivä ideani tosiaan loppuvat. Juurin sen takia kirjoitankin uutta materiaalia jatkuvasti. Nyt en tosin jaksa uskoa, että julkaisisimme uuden levyn ensi vuonna. Haluamme tehdä mahdollisimman paljon keikkoja ja ehkä jopa kiertueita joissa olisimme pääesiintyjä. Olemme keskustelleet tästä levy-yhtiömme kanssa ja heidän mielestään on tärkeää julkaista levyjä mahdollisimman usein, että ihmiset eivät unohtaisi meitä. Meistä on myös tärkeää olla esillä koko ajan, koska siten ihmiset huomaavat että olemme elossa ja että välitämme heistä. Emme toki halua päästä tämän suhteen helpolla ja julkaista levyä vuosi vain sen takia, että pysyisimme ihmisten mielissä. Tähän saakka se vaan on tapahtunut hyvin luontevalla ja spontaanilla tavalla emmekä ole koskaan tunteneet olevamme pakotettuja julkaisemaan levyjä näin usein.

- Kaikki ideat mitä minulla on eivät kyllä sovi Soilworkille, mutta en tiedä koska minulla olisi aikaa toteuttaa niitä koska olemme Soilworkin kanssa aina levyttämässä, hekottelee Peter. Ehkä jonain päivänä minulla on joku projekti, jossa on kokonaan eri kokoonpano kuin missä nyt soitan. Minulla on varastossa vanhoja juttuja, jotka eivät ole päässeet levylle asti tai jotka eivät vain ole olleet sopivia nykyisen linjamme kanssa.

Vaikuttaa siltä kuin tarvitsisit 48 tunnin vuorokauden.

- Heh joo, nauraa Peter. Jos pääsee tietynlaiseen oikeaan mielentilaan ja on hyvällä tuulella, niin sitä pystyy tekemään hyvinkin paljon biisejä. Chainheart Machinen ja A Predator’s Portrait -levyjen välissä minulla oli aika paha blokki päällä ja sen takia niiden välissä onkin hieman pidempi 1.5 vuoden tauko. Se oli todella turhauttavaa aikaa, koska normaalisti minulla on inspiraatio päällä lähes koko ajan. Mutta jos ideoita tulee, en näe mitään syytä olla hyödyntämättä niitä.

Kuuleman mukaan te teette uusia biisejä jopa keikkailun lomassa.

- Ei me nyt varsinaisesti uusia biisejä tehdä, mutta esimerkiksi Björnillä ja minulla on mukana jatkuvasti kannettavat nauhurit joihin tallennamme ideat mitä meille syntyy. Björn laulaa nauhalle melodioita ja minä laulan kitarajuttuja, jotka yritän sitten myöhemmin soittaa oikeasti kitaralla.

TYÖKALUJENSA TAITURIT

Soilworkin jokainen jäsen on kerännyt laajasti kehuja oman instrumenttinsa käytöstä ja taitamisesta. Olisiko tiukaksi toimivaksi yksiköksi jalostunut kokoonpano vaarassa hajota kokonaan, jos yksikin sen osasta päättäisi jättäytyä kelkasta ?

- Tuohon on vaikea vastata, mutta en jaksa uskoa että päättäisimme hajota jos joku meistä päättäisi lähteä pois. Björn olisi ehkä kaikista vaikeimmin korvattavissa, koska hän on kummnikni bändin keulahahmo ja vokalisti. Bändeissä kumminkin juuri laulu on kaikista kriittisin tekijä ja jos laulaja päättää lähteä bändistä, on hänen korvaamisensa aina hankalaa. Tosin en halua alkaa tässä nimeämään ketään korvattavissa olevaa jäsentä.

Tiukan ja taitavan kokoonpanon lisäksi Soilworkin menestyksen ja omaperäisyyden salaisuus on varsin yksinkertainen.

- Me olemme bändi, joka ei kaihda riskien ottamista emmekä epäröi avartaa musiikkiamme. Minusta tuntuu, että tuo on suurin syy siihen miksi me erotumme muista bändeistä. Olemme jopa saaneet aikaiseksi joitain mullistavia juttuja ainakin Ruotsissa tekemällä omaa juttuamme ja silti olemme pystyneet säilyttämään metallipiirien hyväksynnän. Useat bändit eivät uskalla ottaa riskejä fanien menettämisen pelossa ja me olemme hyvä esimerkki siitä, että uusien juttujen kokeileminen kannattaa.

Kokeilua ja kehitystä tosiaan on tapahtunut levy levyltä. Peterillä on myös oma näkemyksensä uran alkuaikojen levyistä sekä niiden puutteista.

- Kun teimme ensimmäistä levyämme olimme kaikki tosin nuoria, minäkin vasta 18-vuotias. Vaikka ajattelenkin nyt paljon sitä kuinka huonosti tuolla levyllä soitin, niin olen silti kaikista noista levyistä yhtä ylpeä kuin olin siihen aikaan kun ne tehtiin. Jokaisessa levyssä on tietynlaista viehätystä, vaikka olemmekin nykyään aika eri tasolla joka suhteessa kuin noihin aikoihin.

Ihmetystä ei herättäne tieto siitä, että herrat ovat jo ehtineet hieman miettimään seuraavaa levyään ja tulevaisuuttaan. Tavoitteena ei kuitenkaan taida olla julkaista 10 levyä seuraavan kymmenen vuoden aikana ? Peter purskahtaa nauruun.

- Olemme Björnin kanssa jo jutelleet vähän nykyisestä tilanteestamme, jossa bändissä on muutama pääasiallinen biisien tekijä ja loput eivät paljoa ole osallistuneet säveltämiseen. Ajattelimme soitella yhdessä bändinä ja kokeilla tehdä biisejä sillä tavalla. Tämä vaan vaatisi enemmän aikaa ja että alkaisimme tienaamaan musiikilla elääksemme sillä. Tuo olisi meille aivan uusi tapa tehdä biisejä ja ajattelimme ainakin kokeilla sitä. Pääpaino on kuitenkin laadukkaan musiikin teolla ja jos biiseistä alkaa tulemaan liian eläväisiä tai niistä ei tule yhtä hyviä kuin vanhasta materiaalista, niin kokeilu lakkaa kyllä välittömästi.

- Jos saundimme muuttuisin niin paljon, että se ei kuulostaisi enää Soilworkilta, niin silloin olisi aika laittaa pillit pussiin. Olemme yhä aika rankkaa musiikkia ja tulemme aina käyttämään sekä rääkymistä että puhtaita lauluja, jotka ovat meidän tavaramerkkejä. Tuo yhdistelmä on ainakin minusta erittäin toimiva. Ei olisi reilua bändiä eikä fanejamme kohtaan, jos alkaisimme löystymään liiaksi. Otamme pieniä askeleita eteenpäin ja jos askelet alkavat olla liian isoja tai alamme kopioimaan omia juttujamme, on aika laittaa hanskat naulaan tämän bändin suhteen.