Inferno #8/2002

ATOMIZER
Death, Mutilation, Disease, Annihilation
Drakkar Productions

Kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti alamaailmasta eli Australian underground osastosta kajahtaa jälleen. "Rankan" levynnimen taakse kätkeytyy ei kovinkaan yllättävästi 80-luvun lopun/90-luvun alun mustaa metallia syleilevää retro-thrashia. Yllätys ei myöskään ole se, että musiikillisesti levy on yhtä kiinnostava kuin sukkalaatikon järjestely. Atomizer kuulostaa varsin paljon maanmiestensä Destroyer 666:n rähjäiseltä ja tuhnuiselta true miesten menolta. Siinä missä jälkimmäinen onnistuu kuitenkin parhaimmillaan luomaan edes hieman energistä ja uutta, tyytyy Atomizer kopioimaan ja kierrättämään vanhoja ideoita. Riffejä toistetaan uudestaan ja uudestaan aivan kuin "Hauki on kala" fraasia alakoulun biologian tunnilla aikanaan. Kun muistakaan musiikin osa-alueista ei mitään kehumista tai edes sanottavaa löydy, olisi parempi bändin pysytellä reenaamassa vielä vuosien ajan. Kopion kopiot on tuomittu lähes aina epäonnistumaan ja tylsistyttämään kuuntelijat kuoliaiksi. Niin tälläkin kertaa. Valitettavasti. 3/10

THE BLOOD DIVINE
Rise Pantheon Dreams
Peaceville Records

Best of -tyyppiset julkaisut ovat aina ongelmallisia ja vaikeita tapauksia niin arvostelijalle kuin kuulijalle. Ensisijaisesti niiden tarkoitus on tutustuttaa uusia kuuntelijoita orkesteriin, mutta useimmiten ne leimataan pelkäksi levy-yhtiön rahastukseksi tai keinoksi bändille päästä eroon levytyssopimuksesta. Kaksi julkaisua 90-luvun aikana julkaisseen The Blood Divinen kohdalla kokoelmalevyn julkaiseminen on vähintäänkin arveluttavaa, varsinkin kun bändi hajosi jo aikoja sitten. Julkaisun tarpeellisuutta voi kuitenkin perustella sillä, että bändi ei aikanaan potentiaalistaan huolimatta saavuttanut kovinkaan suurta tietoisuutta ja vanhoille faneille löytyy kolmen ennen julkaisemattoman/harvinaisen raidan lisäksi myös pari livevetoa.

Kahta täyspitkää vaivasi myös pienoinen epätasaisuus, parhaimmillaan bändi ylti lähes klassikkoihin ja pahimmillaan valitettavan vaisuihin vetoihin. Kokoelmalla tätä ongelmaa ei kuitenkaan ole Molempien levyjen parhaimmistosta koostuvat kappaleet esittelevät hyvin bändin molemmat puolet: debyytin melankolisemman ja surullisemman materiaalin ja toisen täyspitkän rouhean rokkaavamman tyylin. Näiden kahden levyn kappaleet nivoutuvat hyvin yhteen lukuun ottamatta ennen julkaisemattomia biisejä, jotka selkeästi ovat täytemateriaalia myös tällä kokoelmalla. Brittiläistä siloittelematonta ja särmikästä melankoliaa alanharrastajille tarjolla tutustumisen arvoisen paketin verran. 8/10

DEINONYCHUS
Mournument
My Kingdom Music

Viidennellä täyspitkällään synkkyyden syövereihin sukeltava ja niitä edelleen tutkiva Deinonychus jatkaa tutulla ohjeistuksella. Bändin yksinäisen puuhamiehen Marcon uniikit black metal -henkiset vokalisoinnit yhdistettynä keskitempoisiin, koskettimilla sävytettyihin viisuihin osaavat parhaimmillaan olla säväyttäviä. Valitettavasti tällä levyllä luotetaan hieman liikaa hyväksi havaittuun tuttuun kaavaan. Kappaleissa on kyllä tunnelma kohdallaan, mutta varsin samanlaisilla ideoilla ja osuuksilla varustettuina ne tuppaavat käymään hieman junnaaviksi ja sisällöltään köyhiksi. Yksittäisinä tai muutaman kappaleen kokonaisuuksina kuunneltuna tarjonta on mukavan melankolista, mutta kokonaisuutena levy tuppaa jäämään kappaleidensa luomaan varjoon. Joukkona yksilöistä tulee harmaata tasapaksua massaa, johon niiden ainutlaatuisuus ja voima katoaa. 6/10

ELECTRIC WIZARD
Supercoven
Southern Lord Recordings

Neljä kappaletta ja 50+ minuuttia. Kyse ei voi olla muusta kuin doom metallista ja sitä ihteään Electric Wizard tosiaankin on. Neljä vuotta sitten rajoitettuna 12" vinyylipainoksena julkaistu ja vuotta myöhemmin CD formaattiin saatettu levy tarjoavaa kuuntelijalle tuhdin audiotripin. Levyltä löytyvät kaksi studiobiisiä, vanhempi demokappale sekä livevetäisy esittelevät bändin kehityskaarta ja osaamista eri tilanteissa. Hajanaisuudesta huolimatta materiaali levyllä kuulostaa kokonaisuudessaan erittäin ahdistavalla ja pahalla LSD-tripillä olevalta pahasti masentuneelta Black Sabbathilta. Rosoinen äänimaailma ja villisti virtaava spontaanilta vaikuttava jamittelu rokkaa hirveällä groovella eteenpäin.

Lopputuloksena on villiä alkuvoimaa tihkuva merkillinen totaalinen kaaos, jota tiettyinä hetkinä rakastaa ja toisina hetkinä ei voi sietää. Kaurapuuron voimalla tätä ei taatusti olla tehty ja sen bändin varsin avoimesti myöntääkin inspiraation lähteinään. Laulaja äänenkäyttö on yhtä rosoista kuin soundit ja soitto nivouttaen kaiken yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi. Kultakurkkua tähän bändiin ei tarvita. Pimeässä yksin kovaa kuunneltuna Supercoven takaa villin matkan ilman minkäänlaisia nautintoaineita. 7/10

LACRIMAS PROFUNDERE
Fall, I Will Follow
Napalm Records

Vajaan kymmenen vuoden urallaan tämäkin orkesteri on ehtinyt liikkua erilaisista musiikkityyleistä toiseen. Alkuaikojen melankolinen ja raskaahko gootti-doomi on muuttunut kevyemmäksi ja suoraviivaisemmaksi goottirokiksi. Anathemaisia sävelkulkuja on yhä satunnaisesti havaittavissa. Kokonaisuutena Lacrimas Profundere on kuitenkin tällä levyllään viimeisimmän Tiamatin tuotoksen kanssa samoilla linjoilla. Hilpeitä rallatuksia on levyltä turha etsiä, vaikka monissa kappaleissa onkin tarttuvuutta ja aineksia pienimuotoisiin hitteihin. Keskitempoa aavistuksen vauhdikkaampi materiaali ei kuitenkaan jaksa innostaa pidemmän päälle ja kokonaisuus jää väistämättä vähän valjuksi. Bändin vanhempi raskaampi materiaali oli enemmän miun maun mukkaan, vaikka omaperäisyysaste ei silloinkaan kovin korkealle noussut. 6/10

PARADISE LOST
Symbol of Life
BMG

Greg Mackintoshin hieman tylsistynyt, vähän aikaa hukassakin ollut sävelkynä on löytynyt uudestaan entistä terävämpänä. Symbol of Life tarjoaa mukavan monipuolisen ja erittäin tyylikkään paketin uutta ja vanhaa, mutta samalla tuttua ja turvallista. Vaikka mukana onkin elementtejä vanhoilta klassikoilta, ei täydellistä paluuta vanhaan ole kuitenkaan tapahtunut. Bändi flirttailee edelleen koneiden ja koskettimien kanssa One Secondin hengessä, mutta ilahduttavasti mukana on myös Gregin tavaramerkiksi muodostuneita vaeltavia ja valittavia kitarakuvioita. Nickin charmikkaassa äänessä on yhä mukavaa säröä, kitaroissa hieman kadoksissa ollutta potkua ja bassosoundi on mukavan murea. Lähes jokaisesta kappaleesta löytyy pieniä ovelia ideoita ja jippoja, jotka onnistuvat luomaan kappaleisiin omalaatuisia sävykkäitä ja tummanpuhuvia tunnelmia.

Levyltä olisi helppo nostaa single- ja videobiisiksi mikä tahansa, sen verran tarttuvuutta ja potentiaalia niistä kaikista löytyy. Jotkut biisit kolahtavat välittömästi ensikuuntelulla, toiset taas vaativat useamman pyöräytyksen. Vaikka suurin osa kappaleista onkin yksinkertaisia ja ajoittain jopa todella simppeleitä, kestävät biisit kuuntelua uudestaan ja uudestaan. Erittäin hieno levy erittäin hienolta bändiltä, klassikko jo syntyessään. 9/10
 
PARADISE LOST
Evolve DVD
Music for Nations

Brittein saarten doom-pioneerien ensimmäinen DVD-julkaisu Evolve on aikamoista nannaa erityisesti vanhemman Postilokeron faneille. Kaksi aikaisemmin ainoastaan VHS-formaatissa julkaistua livekeikkaa vuosilta -93 ja -98 näyttävät bändin osaamista keikkatilanteissa, yhdeksän promovideota esittelevät myyvempää materiaalia ja kakun kuorrutukseksi löytyy vielä aimo pläjäys kotivideoita. Negatiivisena ja ärsyttävänä puolena voidaan mainita parin ensimmäisen levyn aikaisen materiaalin puuttuminen keikoilta tekijänoikeussyistä johtuen. Materiaalin puolesta paketti on erittäin tuhti, mihin fanit voivat taatusti olla tyytyväisiä. Tekninen toteutus on hyvää, vaikka tarjolla ei olekaan kuin kuvasuhteella 4:3 varustettua kuvaa stereo-äänillä täydennettynä. Saundit ovat livekeikoilla hyvät ja varsinkin vanhempi Stuttgartin-keikka onnistuu vangitsemaan loisteliaasti bändin vetovoiman ja kappaleiden mahtavan tunnelman myös livetilanteessa. Orkesteri selvästi nauttii soittamisesta ja katsojat ovat ajautuneet täysin musiikin vietäväksi.

Promovideot eivät aikanaan liiemmälti televisiokanavilla pyörineet hienoa Embers Fire -kappaletta ja -videota lukuun ottamatta. Vaikka videot eivät tekniseltä toteutukseltaan ole mullistavia, ovat ne silti mielenkiintoisia ja tarjoavat varsinaisen hittikavalkadin. Kotivideot tarjoavat rennon humoristisen kuvan niin tien päällä kuin studiossa olevasta bändistä. Ainoastaan faniklubin kautta aiemmin saatavilla ollut vuoden -98 keikka esittelee kypsemmän ja hieman seestyneemmän orkesterin, joka toimii kuitenkin saumattomasti yhteen. Hieno julkaisu hienolta bändiltä hienolla aikakaudella. 9/10

PENTAGRAM
Sub-Basement
Black Widow

30-vuotisen uransa aikana doom metallin perintöprinssi Pentagram on ehtinyt julkaisemaan vasta viidennen täyspitkän studiolevynsä. Kokoelmia on useampikin levy-yhtiö ehtinyt julkaisemaan vinon pinon, joten uusi materiaali on enemmän kuin tervetullutta. Periaatteessa Pentagramin musiikissa ei mikään ole muuttunut vuosikymmenien aikana. Vaikka Pentagram kulkeekin yhä samoilla musiikillisilla poluilla kuin alkuaikojen Black Sabbath , on se aina raivannut oman uransa kuljettavaksi.

Vanhoja hyviä aikoja Pentagram ei tyydy muistelemaan kaiholla, vaan tykittää tänäkin päivänä ilmoille tanakkaa ja toimivaa materiaalia. Aluksi muutamat nopeammat ja rokkaavammat kappaleet hieman oudoksuttavat, mutta levyä uudestaan ja uudestaan kuuntelemalla niihinkin alkaa tottumaan ja pääsemään sisälle. Parhaimmillaan bändi on kuitenkin hitaissa ja raskaissa runttauksissa, joista moni nuorempi bändi sietäisi ottaa oppia. Tunnelma yltyy huikeimmillaan todella mystiseksi ja synkäksi, mukavassa 70-luvun hengessä. Bobby Lieblingin omaperäinen ääni on yhä hienossa kuosissa, ja herra on yksi parhaista perinteisen doomin tulkitsijoista Winon ohella. Levy osoittaa hyvin sen, että herrojen sävellyskyky on tallessa ja että vanha konsti on usein parempi kuin pussillinen uusia. 8/10

SHIP OF FOOLS
Let's Get This Mother Outta Here
Peaceville Records

Ship of Foolsin kahdesta 90-luvulla julkaistusta levystä koostettu ja uudelleen miksattu, editoitu ja masteroitu kokoelma on varsinainen tajuntaa laajentava laivamatka. Bändi yhdistää psykedeelisillä elementeillä varustettua progea ambient kuvioihin ja heittää mausteeksi vielä ripauksen teknoa ja hyppysellisen rokkia. Näinkin erilaisista aineksista huonompi kokki saisi aikaan varsinaisen sekametelisopan, mutta käsittämättömällä tavalla tämä keitos toimii ja äitikin on valmis matkaan. Vokalisointeja ei levyltä löydy ja ainoana konkreettisena asiana levyltä löytyy matkaopas, joka satunnaisesti kappaleiden alussa ja välissä kertoo kustakin edessä levittäytyvässä eteerisestä avaruusmaisemasta.

Kuuntelukokemuksena levy tarjoaa yhtenäistä tajunnanvirtaa matkalla sisimmän syviin sfääreihin. Vaikka musiikkia on helppo lähestyä, mutta hieman vaikeampaa sisäistää ja lähes mahdotonta ymmärtää. Tunnelmat vaihtelevat leijuvasta ja rauhallisesta kyydityksestä aina varsin kiehtoviin ja paikoitellen jopa ahdistaviin äänimaailmoihin. Kuulokkeilla kuunneltuna vanhalle kehnolle myymättä jäänyt sielu saattaisi irtaantua ruumiista ja yhteys Juhan af Graniin muodostua. Levy toimii paremmin kuin pieni pussillinen punaisia kärpässieniä avoimella asenteella varustetulle hevimiehelle. 7/10

TEETH OF LIONS RULE THE DIVINE
Rampton
Southern Lord Recordings

Merkillisen nimen omaava orkesteri soittaa merkillistä musiikkia. Ultra hidas, jauhava, minimalistinen ja monotoninen musiikki vyöryy hitaasti mutta varmasti kuuntelijan korvien kautta pääkopan sisälle. Lee Dorrianin lähes tunnistamattomaksi vääristetyn äänen taustalla kitarat ja basso runnovat massiivista tajunnanvirtaa. Hitaammaksi ja raskaammaksi on tästä vaikea enää pistää, mutta mielenkiinnon kasvattamiseksi vaadittaisin eväitä lisää. Musiikki muistuttaakin raskaassa pommilastissa olevaa B-52 konetta, joka pitkästä kiitoradasta huolimatta ei tunnu pääsevän ilmaan. Kaiuttimista ulos valuva massiivinen äänivalli saisikin helposti riittävällä voimakkuudella toistettuna aikaan pienoisia paikallisia seismografisia värähtelyjä.

Kappaleet vaikuttavat kuitenkin aivan liian improvisoiduilta ja puuduttavilta, jotta ne jaksaisivat kiinnostaa 18 tai 29 minuuttia. Ahdistusta ja raakaa jalostumatonta luomisvoimaa tuntuu kyllä löytyvän useammankin levyn edestä, mutta niiden kanavoitu muoto ei minuun uppoa orvaskettä juurikaan syvemmälle. 6/10

WARHORSE
As Heaven Turns to Ash…
Southern Lord Recordings

Alan piireissä runsaastikin kehuja ja tunnustusta herättänyt ameriikan ihme Warhorse tuuttaa mukavan muhkeilla ja murisevilla soundeilla varustettua hidasta äänimassaa. Esikuvat kuultavat varsin selvästi läpi, Cathedralin Forest of Equilibrium ja Winterin Into Darkness ovat taatusti herrojen soittimessa viihtyneet. Warhorsen musiikissa on kuitenkin mukana kuitenkin suuri hyppysellinen selkeitä stoner vaikutteita. Tämä tuo musiikkiin hassua groovea, hienoista iloisuutta sekä pisarallisen psykedeliaa. Moisista aineosista on saatu kokoon mielenkiintoinen soppa, joka alkaa vasta useamman lusikallisen jälkeen maistumaan. Gourmee ateriaa bändi ei kuitenkaan pysty tästä luomaan. Vaikka musiikki alkaakin salakavalasti toimimaan ja vaikuttamaan useiden toistojen jälkeen, viimeinen pikantin aromin luoma maustaminen uupuu. Ratsu laukkaa samalla tavalla kappaleesta toiseen ja lopputulos on valitettavasti jyräävästä monotonisesta hypnoottisuudesta huolimatta hieman tylsä.

Ainesosat ja välineet herroilla alkaa olemaan oikeanlaiset, mutta niiden käyttäminen parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi ontuu vielä kaviovammaisen hevosen lailla. 6/10